Urpo näki Alpit

Eli Lindau 31.10.-1.11. Pidetään tää merkintä lyhyenä, sillä aamulla on aikainen herätys ja miulla kiire nukkumaan - asiaa kyllä olisi.

Junanvaihdot Weinheimistä sujuivat tällä kertaa miusta riippumattomista syistä vähän huonommin, ICE välillä jokumesta-Ulm oli noin 20 minuuttia myöhässä johtaen vaihtojunan missaaseen. Onneksi konduktööri oli mukava ja kertoi tämän asian, sekä seuraavan juna  meikäläiselle. Sama juna oli myös niin täysi, että istuin sitten lattialla - lopulta myös omasta tahdostani vaikka paikkojakin olisi ollut (en halunnut missata Ulmia ollessani muutenkin myöhässä). Siinä junan lattialla istuessa reissutodellisuus iski mieleen ja meinasin tirauttaa onnenkyyneleet takinkaulukseen, kuten Sami Saari sanoisi.

Saavuin siis Lindauhun pari tuntia myöhemmin, mutta näky Alpeille laskevasta auringosta kompensoi ajan menetystä aika hyvin. Tuhlasin myös itse aikaani kävelemällä se rinkka selässä reilun kilsan hostellin ohi. En olettanut sen olevan niin lähellä. Hostelli kuitenkin löytyi ja respassa odotti jälleen erittäin mukava naisihminen, jolta sain suuntaohjeita illan keikkapaikalle (joo, keikkahan se oli tässäkin visiitissä taka-ajatuksena). Harhailun jälkeen löysin perille, mutta tajusin että olin viimeksi syönyt aamupalalla.ja se alkoi jo tuntua. Iso kiitos viereiselle biljardipaikalle, joka tarjosi erittäin hyvän lämpöisen sämpylän nälkäiselle allekirjoittaneelle. Oikeasti ruokailu, se on tärkeää, vaikka helppo matkantiimellyksessä unohtaa. Palvelu oli jälleen parasta, sillä nainen tiskin takana vaivautui jopa googlettamaan leivän sisällön englanniksi, vaikka miulle olisi tuossa vaiheessa varmaan kelvannut kylmä sämpylä hapankaalilla.

Illan aikana kypsyi myös ajatus Prahan jättämisestä myöhemmälle, sillä Lindaun historiallinen keskusta jäi näkemättä kunnolla eikä yli 9 h junassa oikein napannut. Siispä aamulla soittoa Prahan hostellille, jonka päädyin perumaan (ja toteamaan että hoidan uuden varauksen sitten lähempänä seuraavan visiitin ajankohtaa). Jäin Lindauhun vielä päiväksi, ja pääsin näkemään sen vanhan kaupungin, jonne käppäiöin peräti kaksi kertaa. Jälkimmäisellä hoidin kunnon ruuan kiinalaisesta, selvisin tilaamisesta, vaikkei yhteistä kieltä löytynytkään. Ulos astuessani kirkon kellot soivat ja niitä kuunnellen sain kävellä pimentyneen keskustan läpi. Oli aika hieno fiilis, juhlallinen melkein.

Aika sepostushan tästä näemmä tuli, ja huomenna taas tien päälle! Minne, se selvinnee sitten.

Ja jos blogger suostuu yhteistyöhön, alla pari kuvaa täältä näin.