Vähän jäänyt tämä blogin päivittäminen, kun tien päällä on tullut oltua aika lailla, ja jäljelle jääneen ajan olen käyttänyt mm. nukkumiseen. Pahoittelut, yritän korjata tilanteen tässä loppureissussa.
Joka tapauksessa raportoin nyt sitten visiitistä paikkaan nimeltä Nürnberg, jonka tunsin nimeltä etukäteen lähinnä toisen maailmansodan jälkeisistä sotaoikeudenkäynneistä. Odotuksena oli ehkä vähän Bochuminkin kaltainen karu kaupunki, josta ehkä tosin löytyisi enemmän hienoja rakennuksia. Siksipä yllätys oli melkoinen, kun junasta astuessa eteen avautui muurin ja vallihaudan(?) ympäröimä keskusta. Sitä ihmetellen lähdin suunnistamaan hostellille, joka löytyi tällä kertaa erittäin helposti hulppean muurin juurelta. Erittäin positiivinen yllätys tämä kaupunki!
Yllätys oli myös, että respa tervehti meikäläistä suomeksi sanomalla hyvää päivää. Nauratti. Sain myös kaupungin kartan ja tiedon, että vanhan keskustan kupeesta löytyy linna. Onneksi seuraava päivä oli varattuna (keikkaillan lisäksi) kiertelyyn (ja nukkumiseen, sillä univaje tällä reissulla on kasvanut melkoiseksi). Hostelli oli muutenkin tilava, siisti ja mukava, että jos Nürnbergiin päin suuntaamista suunnittelette niin Five Reasons on erikiva majapaikka.
Ekana iltana jätin turismin suosiolla myöhemmälle, hain asemalta sämpylän ja painelin nukkumaan. Ja päivitin muistaakseni Bochumin kuulumiset tähän blogiin. Seuraavana päivänä oli sitten ohjelmassa (paitsi sängyssä jumittaminen) keikkapaikan löytäminen (paikallisjunien käyttö) ja turistikierros vanhassa kaupungissa. Aloitin urakan ostamalla varauksen vastoin alkuperäistä suunnitelmaa Ranskan yöjunaan klo 23:57. Toka hostelliyö meni sitten siinä, mutta saipahan nukkua. Aluksi oli pitänyt ottaa aamujuna viiden jälkeen, mutta koska TGV:n varaaminen osoittautui liian haastavaksi (ellei mahdottomaksi näin myöhään), päädyin luotettavaan ICE:hen. Kyseessähän olisi siis reissusuunnitelman ainoa junamatka, jonka varaaminen etukäteen oli pakollista. DB:n virkailija hoiti homman ja meikäläinen poistui kaupungille laukussaan varaukset Ranskan junaan.
Nürnbergin vanha kaupunki osoittautui todellakin vierailun arvoiseksi, sain päivän kulumaan ihan vain kiertämällä sen (vahingossa liki kokonaan). Löysin myös linnan, kiipesin muurille ja näin jo pimenneen Nürnbergin valoineen. Siitä sitten suuntasin hotellin kautta keikkapaikalle osaten onneksi jo käyttää paikallisjunaa. Karttaa sen ijn en onnut luke, vaan lähdin väärään suuntaan muutenkin aikataulusta myöhässä. Pelästytin myös paikallisen kysyessäni etsimäni kadun sijaintia (oon ottanut hämärien hiipparien varalta tavaksi kulkea yleensä huppu päässä tajuamatta, että näin päädyn itse näyttämään vastaavalta). Paikallinen ei osannut kieltä, mutta joku pyöräilijä viittoi oikeaan suuntaan. Tein sitten henkkoht juoksuennätyksen kiittäen, että rupesin ennen lähtöä käymää salilla (kunto on huomattavasti edellisiä vuosia parempi).
Ohje keikkapaikalle vei meikäläisen hämärälle tehdasalueelle, ja kävi mielessä useampaan otteeseen tilata taksi. Jatkoin kuitenkin eteenpäin, ja lopulta lupaavannäköinen ihmisporukka johdatti oikealle ovelle, sekä keikkapaikkaan, johon kuului pari pientä hallia, sisä piha ja pizzakioski. Huolimatta siitä, että saavuin paikalle vartin myöhässä ovien avaamisesta sain käveltyä liki tyhjään eturiviin. Keikkapaikalla.oli.myös vihdoin toimiva ja ilmainen wifi.
Huolimatta alun tyhjyydestä halliin saapui väkeä seuraamaan Stam1nan keikkaa, mistä viereinen kaveri (saksalainen oletaan) vakuuttui niin, että kävi ostamassa bändin paidan kesken keikan (ja käveli se päällä takaisin eturiviin). Keikan jälkeen hengähdin, ja suuntasin vielä pariksi tunniksi lataaman omaa ja kännykän akkua hostellille. Sekä panikoimaan tulevaa junamatkaa Ranskaan.
maanantai 10. marraskuuta 2014
keskiviikko 5. marraskuuta 2014
Bochum, Bokhum, Possum, Possu
Elikkäs ei ole kauheasti ehtinyt blogia päivitellä. Oon just tullu 10 h yöjunilla Pariisiin kattohuoneistoon lepäilemään, mutta ei mennä asioiden edelle (paitsi että tämä blogi päivitys julkaistaan vasta tästä n 8 h myöhemmin). Kerrompa siis mitä kävikään, mitä kävikään, kun Kiia näin extempore päätti a) selvittää missä on Bochum ja miten sinne pääsee b) etsiä halvimman mahdollisen majoituksen c) opetella käyttämään paikallisjunaa päästäkseen 8 km päähän eräälle keikkapaikalle, ja lähti sitten myös toteuttamaan tätä suunnitelmaa. Kaikki päätökset/varaukset yms tuli tehtyä 24 sisällä heittäydyttyäni tyhjän päälle Prahan hostellipäivät siirrettyäni.
Junamatkat menivät vähän panikoidessa vaihtoja ja sitä, millainen koko Bochum edes on. Pääsin perille ongelmitta, kaupunkikaan ei ollut niin hämärä betonilähiö kuin oletin, vaan perus modernimpi saksalainen kaupunki täynnä ihmisiä. Kontrastin vuoksi tosin meikälle iski heti junasta astuessa aika vahvat teneriffa-vibat (ihmispaljous, jokaista etnistäruokaryhmää edustavat kojut, lämmin keli varmaan vaikuttivat asiaan). Haahuilla sain hetken, mutta hostelli löytyi ja meikä sai kattohuoneiston omaan käyttöönsä. Eipä luksusta! Sen verran olisin tosin voinut malttaa, ja käyttää mahdollisuuden suihkuun...
Vaan ei, jääteetä ja pizzaa naamaan ja eikun tutustumaan paikallisjuniin. Bochum-Langendeer-taivastaava asema piti löytää, mutta eihän tää suomiurpo osannut paikallisjunalippua ostaa (saisin nekin matkat reilipassilla, mutten kuljeta sitä mukana kaupungilla ihan mielenrauhani vuoksi). No, onneksi joku paikalline auttoi ja tilasi hälmönä automaatin edessä seisovalle allekirjoittaneelle lipun. Lähdin myös hostellilta niin vauhdilla, että puhelimen laturikin jäi takataskuun...
Pääsin sekoilematta haluamalleni asemalle, ja onnekseni ko. aluekaan ei ollut niin hämärä, kuin oletin. Tietöiden peitossa vain. Lyhyesti sanottuna ilta meni suuresta jännityksestä huolimatta hyvin, näin keikan, sain kävellä rauhassa juna-asemalle, pääsin keskustaan ja takaisin hostellille (edes kulmasta bongattu karaokebaari ei saanut miuta pahoille teille).
Aamupalalla hoitelin parin yön varaukset Nürnbergiin, jota kohtaan ei juuri ollut odotuksia. Se, miten tuo reissu meni jatkuu seuraavassa osassa. Ja pari kuvaa Bochumista, sekä maailman hämärimmän keikkapaikan sisustuksesta. Paitsi, ettei blogger halua niitä ladata, joten ihailkaa meikän pärstää (tää on semmonen selfie).
Junamatkat menivät vähän panikoidessa vaihtoja ja sitä, millainen koko Bochum edes on. Pääsin perille ongelmitta, kaupunkikaan ei ollut niin hämärä betonilähiö kuin oletin, vaan perus modernimpi saksalainen kaupunki täynnä ihmisiä. Kontrastin vuoksi tosin meikälle iski heti junasta astuessa aika vahvat teneriffa-vibat (ihmispaljous, jokaista etnistäruokaryhmää edustavat kojut, lämmin keli varmaan vaikuttivat asiaan). Haahuilla sain hetken, mutta hostelli löytyi ja meikä sai kattohuoneiston omaan käyttöönsä. Eipä luksusta! Sen verran olisin tosin voinut malttaa, ja käyttää mahdollisuuden suihkuun...
Vaan ei, jääteetä ja pizzaa naamaan ja eikun tutustumaan paikallisjuniin. Bochum-Langendeer-taivastaava asema piti löytää, mutta eihän tää suomiurpo osannut paikallisjunalippua ostaa (saisin nekin matkat reilipassilla, mutten kuljeta sitä mukana kaupungilla ihan mielenrauhani vuoksi). No, onneksi joku paikalline auttoi ja tilasi hälmönä automaatin edessä seisovalle allekirjoittaneelle lipun. Lähdin myös hostellilta niin vauhdilla, että puhelimen laturikin jäi takataskuun...
Pääsin sekoilematta haluamalleni asemalle, ja onnekseni ko. aluekaan ei ollut niin hämärä, kuin oletin. Tietöiden peitossa vain. Lyhyesti sanottuna ilta meni suuresta jännityksestä huolimatta hyvin, näin keikan, sain kävellä rauhassa juna-asemalle, pääsin keskustaan ja takaisin hostellille (edes kulmasta bongattu karaokebaari ei saanut miuta pahoille teille).
Aamupalalla hoitelin parin yön varaukset Nürnbergiin, jota kohtaan ei juuri ollut odotuksia. Se, miten tuo reissu meni jatkuu seuraavassa osassa. Ja pari kuvaa Bochumista, sekä maailman hämärimmän keikkapaikan sisustuksesta. Paitsi, ettei blogger halua niitä ladata, joten ihailkaa meikän pärstää (tää on semmonen selfie).
lauantai 1. marraskuuta 2014
Urpo näki Alpit
Eli Lindau 31.10.-1.11. Pidetään tää merkintä lyhyenä, sillä aamulla on aikainen herätys ja miulla kiire nukkumaan - asiaa kyllä olisi.
Junanvaihdot Weinheimistä sujuivat tällä kertaa miusta riippumattomista syistä vähän huonommin, ICE välillä jokumesta-Ulm oli noin 20 minuuttia myöhässä johtaen vaihtojunan missaaseen. Onneksi konduktööri oli mukava ja kertoi tämän asian, sekä seuraavan juna meikäläiselle. Sama juna oli myös niin täysi, että istuin sitten lattialla - lopulta myös omasta tahdostani vaikka paikkojakin olisi ollut (en halunnut missata Ulmia ollessani muutenkin myöhässä). Siinä junan lattialla istuessa reissutodellisuus iski mieleen ja meinasin tirauttaa onnenkyyneleet takinkaulukseen, kuten Sami Saari sanoisi.
Saavuin siis Lindauhun pari tuntia myöhemmin, mutta näky Alpeille laskevasta auringosta kompensoi ajan menetystä aika hyvin. Tuhlasin myös itse aikaani kävelemällä se rinkka selässä reilun kilsan hostellin ohi. En olettanut sen olevan niin lähellä. Hostelli kuitenkin löytyi ja respassa odotti jälleen erittäin mukava naisihminen, jolta sain suuntaohjeita illan keikkapaikalle (joo, keikkahan se oli tässäkin visiitissä taka-ajatuksena). Harhailun jälkeen löysin perille, mutta tajusin että olin viimeksi syönyt aamupalalla.ja se alkoi jo tuntua. Iso kiitos viereiselle biljardipaikalle, joka tarjosi erittäin hyvän lämpöisen sämpylän nälkäiselle allekirjoittaneelle. Oikeasti ruokailu, se on tärkeää, vaikka helppo matkantiimellyksessä unohtaa. Palvelu oli jälleen parasta, sillä nainen tiskin takana vaivautui jopa googlettamaan leivän sisällön englanniksi, vaikka miulle olisi tuossa vaiheessa varmaan kelvannut kylmä sämpylä hapankaalilla.
Illan aikana kypsyi myös ajatus Prahan jättämisestä myöhemmälle, sillä Lindaun historiallinen keskusta jäi näkemättä kunnolla eikä yli 9 h junassa oikein napannut. Siispä aamulla soittoa Prahan hostellille, jonka päädyin perumaan (ja toteamaan että hoidan uuden varauksen sitten lähempänä seuraavan visiitin ajankohtaa). Jäin Lindauhun vielä päiväksi, ja pääsin näkemään sen vanhan kaupungin, jonne käppäiöin peräti kaksi kertaa. Jälkimmäisellä hoidin kunnon ruuan kiinalaisesta, selvisin tilaamisesta, vaikkei yhteistä kieltä löytynytkään. Ulos astuessani kirkon kellot soivat ja niitä kuunnellen sain kävellä pimentyneen keskustan läpi. Oli aika hieno fiilis, juhlallinen melkein.
Aika sepostushan tästä näemmä tuli, ja huomenna taas tien päälle! Minne, se selvinnee sitten.
Ja jos blogger suostuu yhteistyöhön, alla pari kuvaa täältä näin.
Junanvaihdot Weinheimistä sujuivat tällä kertaa miusta riippumattomista syistä vähän huonommin, ICE välillä jokumesta-Ulm oli noin 20 minuuttia myöhässä johtaen vaihtojunan missaaseen. Onneksi konduktööri oli mukava ja kertoi tämän asian, sekä seuraavan juna meikäläiselle. Sama juna oli myös niin täysi, että istuin sitten lattialla - lopulta myös omasta tahdostani vaikka paikkojakin olisi ollut (en halunnut missata Ulmia ollessani muutenkin myöhässä). Siinä junan lattialla istuessa reissutodellisuus iski mieleen ja meinasin tirauttaa onnenkyyneleet takinkaulukseen, kuten Sami Saari sanoisi.
Saavuin siis Lindauhun pari tuntia myöhemmin, mutta näky Alpeille laskevasta auringosta kompensoi ajan menetystä aika hyvin. Tuhlasin myös itse aikaani kävelemällä se rinkka selässä reilun kilsan hostellin ohi. En olettanut sen olevan niin lähellä. Hostelli kuitenkin löytyi ja respassa odotti jälleen erittäin mukava naisihminen, jolta sain suuntaohjeita illan keikkapaikalle (joo, keikkahan se oli tässäkin visiitissä taka-ajatuksena). Harhailun jälkeen löysin perille, mutta tajusin että olin viimeksi syönyt aamupalalla.ja se alkoi jo tuntua. Iso kiitos viereiselle biljardipaikalle, joka tarjosi erittäin hyvän lämpöisen sämpylän nälkäiselle allekirjoittaneelle. Oikeasti ruokailu, se on tärkeää, vaikka helppo matkantiimellyksessä unohtaa. Palvelu oli jälleen parasta, sillä nainen tiskin takana vaivautui jopa googlettamaan leivän sisällön englanniksi, vaikka miulle olisi tuossa vaiheessa varmaan kelvannut kylmä sämpylä hapankaalilla.
Illan aikana kypsyi myös ajatus Prahan jättämisestä myöhemmälle, sillä Lindaun historiallinen keskusta jäi näkemättä kunnolla eikä yli 9 h junassa oikein napannut. Siispä aamulla soittoa Prahan hostellille, jonka päädyin perumaan (ja toteamaan että hoidan uuden varauksen sitten lähempänä seuraavan visiitin ajankohtaa). Jäin Lindauhun vielä päiväksi, ja pääsin näkemään sen vanhan kaupungin, jonne käppäiöin peräti kaksi kertaa. Jälkimmäisellä hoidin kunnon ruuan kiinalaisesta, selvisin tilaamisesta, vaikkei yhteistä kieltä löytynytkään. Ulos astuessani kirkon kellot soivat ja niitä kuunnellen sain kävellä pimentyneen keskustan läpi. Oli aika hieno fiilis, juhlallinen melkein.
Aika sepostushan tästä näemmä tuli, ja huomenna taas tien päälle! Minne, se selvinnee sitten.
Ja jos blogger suostuu yhteistyöhön, alla pari kuvaa täältä näin.
Weinheim 30.10.2014
Eli tarina siitä, kuinka päädyin yöjunan sijasta hotelliin, näin elämäni toistaiseksi upeimpia maisemia ja kävin loppuunmyydyllä keikalla.
Tarkoitushan oli viettää ilta Weinheimissä ja siirtyä siitä yöjunilla eteenpäin, mutta junamatkalla stressi kamojen säilytyksestä, väsymys ja mukavuudenhalu ajoivat harkitsemaan yötä hotellissa. Koska junien wifi on maksullinen, jouduin konsultoimaan ihmisiä Suomen päässä (kiitti äiskä ja Jaina!) aiheesta Weinheimin halvin hotelli. Sain mahdollisen nimen, osoitteen ja hinnan, joten asemalta suuntasin suoraan metsästämään tätämän yöpaikkakanditaatin sijaintia. Onnistuin lukemaan karttaa päin honkia ja päädyin pyörimää rinkka selässä pitkin Weinheimin mäkisiä katuja hyvän tovin. Matkallisesti eksymiseni tuskin teki paljoa, mutta monen kilon paino selässä se kävi kyllä kunnon vaelluksesta. (Tähän seikkailemiseen mahtui myös parin suomalaisen orkesterin jäsenen kohtaaminen sattumalta liikennevaloissa ja asianmukaiset kättelyt).
No, lopulta kadun päässä näkyi lupaava hotellikyltti ja nimen täsmätessä raahustin väsyneenä ja läkähtyneenä sisään. Olin tässä vaiheessa valmis myymään vaikka sieluni pehmeästä sängystä sekä mahdollisuudesta suihkuun. Mikä ilmeisesti näkyi naamaltani tiedustellessani respan mukavalta naisihmiseltä yöpaikkaa. Riutunut olemukseni herätti kai sympatiaa, sillä ilmoitettuaan hotellin olevan lähes täynnä hän lupasi miulle kahdenhengenhuoneen yhdenhengen hinnalla. Eli ei muuta, kuin vuoraiden kiitosten myötä huonetta varaamaan, ihmetteli huvittuneena myös suomailaisuuttani kirjoitettuani sen varauslomakkeeseen. Matkalla huoneeseen tämä ihana respan naisihminem tarjosi myös vettä väsyneelle, mikä tarkoitti puolitoistalitraista vissypulloa. Mikä ettei! Kyseinen hotellirakennus oli muuten peräisin jostain 1600-luvulta, huisia! Huoneessa sitten vissya siemaillessani ei oikein voinut, kuin tyhmänä hymyillä.
Palatakseni vielä aamupäivään ja ensimmäiseen reilimatkaani, miullahan oli kaksi vaihtoa, joista etenkin Frankfurtia jännitin aika paljon etukäteen. Turhaan, asemat olivat selkeitä, juuti nimenomaan se Frankfurt, vaikka maalaiselle massiivisena esiintyikin. Pääsin juniin ja perille. Tiemättä miuta odottavista maisemista juuri mitään seurasin ihmeissäni tasaisen maaston vaihtumista jylhiksi kukkuloiksi. Ja jossakin vaiheessa jokaisen kukkulan päällä alkoi näkyä linnoja. Junan pysähdellessä ennen Weinheimiä uskomattoman söpöihim kyliin, jotka kohosivat kukkuloiden rinteille (ja joissa oli linna), aloin odottaa pysähdystäni epäuskolla. Voisinko mie viettää yöni jossakin tällaisessa paikassa? Kun juna lopulta seisahtui juuri tuollaisen kaupungin juurelle nousin ulos suu auki maisemaa ihmetellen. Weinheim? Tämäkö se on? Ei muuten ottanut päähän edes se rinkan kanssa sekoilu noissa maisemissa.
Lyhyesti illasta vielä sen verran, että onnistuin löytämään paikallisen keikkapaikan (hämärältä sisäpihalta), ja seuraamaan paria keikkaa tuhansien kilsojen päässä kotisuomesta. Kesken illan myös kuulin paikan myyneen loppuunkin siinä sivussa. Toisen bändin jälkeen väsymys voitti ja painuin lämpimän suihkun kautta nukkumaan.
Seuraavana aamuna ehti vielä ihailla maisemia, kunnes uusi junamatka kohti Boden-järven rannalla sijaitsevaa Lindauta odotti.
Ja loppuun pakolliset kuvat.
Tarkoitushan oli viettää ilta Weinheimissä ja siirtyä siitä yöjunilla eteenpäin, mutta junamatkalla stressi kamojen säilytyksestä, väsymys ja mukavuudenhalu ajoivat harkitsemaan yötä hotellissa. Koska junien wifi on maksullinen, jouduin konsultoimaan ihmisiä Suomen päässä (kiitti äiskä ja Jaina!) aiheesta Weinheimin halvin hotelli. Sain mahdollisen nimen, osoitteen ja hinnan, joten asemalta suuntasin suoraan metsästämään tätämän yöpaikkakanditaatin sijaintia. Onnistuin lukemaan karttaa päin honkia ja päädyin pyörimää rinkka selässä pitkin Weinheimin mäkisiä katuja hyvän tovin. Matkallisesti eksymiseni tuskin teki paljoa, mutta monen kilon paino selässä se kävi kyllä kunnon vaelluksesta. (Tähän seikkailemiseen mahtui myös parin suomalaisen orkesterin jäsenen kohtaaminen sattumalta liikennevaloissa ja asianmukaiset kättelyt).
No, lopulta kadun päässä näkyi lupaava hotellikyltti ja nimen täsmätessä raahustin väsyneenä ja läkähtyneenä sisään. Olin tässä vaiheessa valmis myymään vaikka sieluni pehmeästä sängystä sekä mahdollisuudesta suihkuun. Mikä ilmeisesti näkyi naamaltani tiedustellessani respan mukavalta naisihmiseltä yöpaikkaa. Riutunut olemukseni herätti kai sympatiaa, sillä ilmoitettuaan hotellin olevan lähes täynnä hän lupasi miulle kahdenhengenhuoneen yhdenhengen hinnalla. Eli ei muuta, kuin vuoraiden kiitosten myötä huonetta varaamaan, ihmetteli huvittuneena myös suomailaisuuttani kirjoitettuani sen varauslomakkeeseen. Matkalla huoneeseen tämä ihana respan naisihminem tarjosi myös vettä väsyneelle, mikä tarkoitti puolitoistalitraista vissypulloa. Mikä ettei! Kyseinen hotellirakennus oli muuten peräisin jostain 1600-luvulta, huisia! Huoneessa sitten vissya siemaillessani ei oikein voinut, kuin tyhmänä hymyillä.
Palatakseni vielä aamupäivään ja ensimmäiseen reilimatkaani, miullahan oli kaksi vaihtoa, joista etenkin Frankfurtia jännitin aika paljon etukäteen. Turhaan, asemat olivat selkeitä, juuti nimenomaan se Frankfurt, vaikka maalaiselle massiivisena esiintyikin. Pääsin juniin ja perille. Tiemättä miuta odottavista maisemista juuri mitään seurasin ihmeissäni tasaisen maaston vaihtumista jylhiksi kukkuloiksi. Ja jossakin vaiheessa jokaisen kukkulan päällä alkoi näkyä linnoja. Junan pysähdellessä ennen Weinheimiä uskomattoman söpöihim kyliin, jotka kohosivat kukkuloiden rinteille (ja joissa oli linna), aloin odottaa pysähdystäni epäuskolla. Voisinko mie viettää yöni jossakin tällaisessa paikassa? Kun juna lopulta seisahtui juuri tuollaisen kaupungin juurelle nousin ulos suu auki maisemaa ihmetellen. Weinheim? Tämäkö se on? Ei muuten ottanut päähän edes se rinkan kanssa sekoilu noissa maisemissa.
Lyhyesti illasta vielä sen verran, että onnistuin löytämään paikallisen keikkapaikan (hämärältä sisäpihalta), ja seuraamaan paria keikkaa tuhansien kilsojen päässä kotisuomesta. Kesken illan myös kuulin paikan myyneen loppuunkin siinä sivussa. Toisen bändin jälkeen väsymys voitti ja painuin lämpimän suihkun kautta nukkumaan.
Seuraavana aamuna ehti vielä ihailla maisemia, kunnes uusi junamatka kohti Boden-järven rannalla sijaitsevaa Lindauta odotti.
Ja loppuun pakolliset kuvat.
perjantai 31. lokakuuta 2014
Pikainen huomen
Joo elikkäs miulla olisi eilisestä vaikka mitä kerrottavaa, mutta koska hotellin wifi (kyllä, hotellin) ulottuu vain käytävään ja oon täällä yöhousuissa, niin totean vain äkkiä että kommentoinnin tähän blogiin pitäisi nyt onnistua anonyyminäkin.
Jahka saan netin seuraavaksi ja pääsen aloilleni kertoilen kuinka ylipäätään päädyin hotelliin ja mitä mieltä olen kaupungista nimeltä Weinheim. No okei, kerron jo nyt että tää paikka on uskomaton, sympaattinen pikkukaupunki huikeilla maisemilla ja ihanilla ihmisillä.
Jahka saan netin seuraavaksi ja pääsen aloilleni kertoilen kuinka ylipäätään päädyin hotelliin ja mitä mieltä olen kaupungista nimeltä Weinheim. No okei, kerron jo nyt että tää paikka on uskomaton, sympaattinen pikkukaupunki huikeilla maisemilla ja ihanilla ihmisillä.
keskiviikko 29. lokakuuta 2014
Iltaa Bremenistä!
Pari päivää on nyt tosiaan mennyt lähinnä ihmetellessä, että mihin sitä onkaan tullut lähdettyä. Positiivisessa mielessä tosin, yhtään ei kaduta, että hyppäsin reissuun. Tänään sain jopa aikaiseksi kävellä Bremenin keskustaan takaisin - huolimatta koko päivän jatkuneesta tihkusateesta. Löysin kuitenkin hurjan söpöt markkinat karuselleineen ja iiiiison ostoskeskuksen. Jälkimmäissä ihmettelin lähinnä halloweenkoristeita ja fiilistelin ison maailman meininkejä muuten vaan. Ostin kyllä kuulakärkikynän, joiden hintakin vaihteli tuolla kolmesta eurosta pariinkymppiin. On se jännää.
Jottei menisi ihan lörpöttelyksi, koitan pistään tähän loppuun vähän kuvia.
Jottei menisi ihan lörpöttelyksi, koitan pistään tähän loppuun vähän kuvia.
tiistai 28. lokakuuta 2014
Olen kuulakärkikynä
Miun kanssa enemmän tekemisissä olleet tietävätkin, että kärsin vahvahkosta lentopelosta, mikä tuo aina ei-niin-kivan lisäsävynsä näihin reissuihin. Huolimatta siitä etten vieläkään täysin luota noiden peltisten hökötysten pysymiseen ilmassa, olen päättänyt, ettei se tule yksin estämään yhtään reissua. Siispä tänään jouduin jälleen kohtaamaan pelkoni Pirkkalan kentällä hypätessäni Ryanairin siivillä kohti reissun ensimmäistä etappia eli Bremeniä. Hyvinhän se lento jälleen meni, vaikka vierustoverit saivatkin seurata nousun ainakana jokseenkin näkyvästi kauhistunutta allekirjoittanutta. Ja jälleen kerran "nautin" lentomatkani turbulenssivapaasti.
Suomen sateet jäivät siis taakseni ja miuta tervehti aurinkoinen Saksa. Saa nähdä, miten kelit suosivat loppureissun, hostellihuonetoveri kertoi rankkaa talvea povatun koko Eurooppaan. Tosiaan hostellihan löytyi parilla ratikalla, joilla alun lippusekoilun jälkeen osasinkin matkustaa. Mukava pieni kämppä, palvelu respassa hyvää ja ystävällistä. Huone tosin on ennakko-odotusten vastaisesti täysi, muttei sekään oikeasti juuri näy saati haittaa(kello on täällä 20:05 ja ilmeisesti kaikki muut tässä huoneessa ovat joko muualla tai nukkuvat). Itse kävin metsästämässä kaupan ja pientä syötävää. Huomenna olisi tarkoitus sitten tutustua Bremeniin ennen, kuin tää reissurumba oikeasti alkaa.
Hyvät yöt ja terkut!
Ps. Koska kirjoitan nää tekstit kännykällä, kirjoitusvirheiden määrä on potentiaalisesti suuro, koittakaa saada selvää.
Pps. Otsikkoa ihmetteville tiedoksi, että se on yksi harvoista lauseista, jotka osaan saksaksi. Että näillä mennään.
Suomen sateet jäivät siis taakseni ja miuta tervehti aurinkoinen Saksa. Saa nähdä, miten kelit suosivat loppureissun, hostellihuonetoveri kertoi rankkaa talvea povatun koko Eurooppaan. Tosiaan hostellihan löytyi parilla ratikalla, joilla alun lippusekoilun jälkeen osasinkin matkustaa. Mukava pieni kämppä, palvelu respassa hyvää ja ystävällistä. Huone tosin on ennakko-odotusten vastaisesti täysi, muttei sekään oikeasti juuri näy saati haittaa(kello on täällä 20:05 ja ilmeisesti kaikki muut tässä huoneessa ovat joko muualla tai nukkuvat). Itse kävin metsästämässä kaupan ja pientä syötävää. Huomenna olisi tarkoitus sitten tutustua Bremeniin ennen, kuin tää reissurumba oikeasti alkaa.
Hyvät yöt ja terkut!
Ps. Koska kirjoitan nää tekstit kännykällä, kirjoitusvirheiden määrä on potentiaalisesti suuro, koittakaa saada selvää.
Pps. Otsikkoa ihmetteville tiedoksi, että se on yksi harvoista lauseista, jotka osaan saksaksi. Että näillä mennään.
 |
| Bremenin lentokenttä |
maanantai 27. lokakuuta 2014
Tervehdys!
Joo elikkäs tähän olisi tarkoitus aloitella piemimuotoista reissupäiväkirjaa miun pian alkavalta syystalven interraili-reissulta. Koska pidän tai yritän pitää tätä blogia pääasiassa miut tunteville immeisille, en nyt jaarittele aiheesta enempää. Etenkin, koska kännykän näppiksellä on ärsyttävän hankala kirjoittaa näillä nakkisormilla. Mut eipä siinä ja oha se maatila!
Ps. Toi kirjoittajan esittelyteksti ei muuten pidä paikkaansa, en oo enää opiskelija. Kuvakin on vuodelta nuijasota, mut antaa olla.
Ps. Toi kirjoittajan esittelyteksti ei muuten pidä paikkaansa, en oo enää opiskelija. Kuvakin on vuodelta nuijasota, mut antaa olla.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)